1. valhe:       Minä rakastan sinua.

2. valhe:       Minäkin rakastan sinua.

kesä vihreä
muovilaatikko
pelargonien
kukkia, kuolla

koko elämä
pilkunmittainen
kaiteen takana
betonimassa

täyttää tyhjyyttä
alas putoaa
kolme kerrosta

laavaa harmaata
syntyy kaupunki
silmään heijastus

sormin reumaisin
verkonkutoja
akansolmujaan
juonii verkalleen

päättänyt jo on
Rouva Kohtalo
milloin sydän lyö
iskun viimeisen

testi ennustaa
kuinka kauan saa
täällä tallustaa:

ikää kolkytviis
- lankakerästä
puolet jäljellä

loppukesästä
psyyke terästä
- samaa sanoa
ei voi kropasta

akateeminen
keskivartalo
uhkaa turvota
niin kuin kurpitsa

suunnatako siis
kuntosalille?
- hoitaa ongelman

voin myös helpommin:
peilikuvaani
vältän alasti

II

Led-lampun valjuhkoa valovanaa
halveksuu häijy kaamosdemoni;
sen henkäys esiin pelot, murheet manaa,
synkäksi muuttuu muoto varjoni.

Kauhulle vallan antaa takoja
- tuo arka sydän, elin kelvoton.
Pimeyden tummimpia vakoja
nurkista mittaa katse levoton.

Sähköistyy kropassani karvoitus:
Tuonelan henki nyt jo tuoko nootin?
Vai hulluudesta vainko osoitus
on kuvitelmat herkän kaappigootin …

          Kun jonkin läsnäolon aavistaa,
          niin miettii: mahtaako se saalistaa?

I

Valveilla pitää leivän kutsumus
- on raha korvaus univelkojen.
Työtoverina tuttu uupumus,
ahkera renki öisten harhojen:

kahtena häilyy punakynän kärki,
silmäni väsyneinä karsastaa.
Sumeta saattaa terävinkin järki,
jos liikaa valvomista harrastaa.

- Kun pureskelen viivoittimen perää
kirjoituspöydän ääreen vaipuen,
taas vähitellen outo tunne herää:
huoneessa enää yksin istu en.

          Aisteja ohjaa alitajunta,
          vaan silti tiedän: en näe unta.

IV

Sääliksi käy nyt kuusivainajaa:
ei maadu enää yhtään lannoitetta
ekosysteemiin – metsien aarretta
autoineen tehtaan miehet pois ajaa.

On paperille monta ostajaa:
virastot suoltaa A4-saastetta,
silppurit tekee siitä raastetta
- ei kukaan huomaa edes kirjoittajaa.

Vain harva täällä kulutustaan rajaa.
Saa Gore pitää monta puhetta,
levittääkseen uutta aatetta:

“On suhde luontoon moraaliltaan vajaa.”
No herättääkö sanat kuluttajaa?
- Siis älä ota turhaa monistetta!

III 

Vie ahneus voiton armonteoista:
janoaa sellutehdas lisää puuta.
Pyyhkäisee metsäkoneen iso luuta
maahiset ulos pesäkoloista.

Kun luonto ruokkinut on kyllin loista,
ei aukealle ole paluuta,
ja tuskin löytyy kotipaikkaa muuta
lähiseudun kloonitaimikoista.  

Lohduttaa metsän väki toinen toista,
juostessaan pakoon avohakkuuta.
Yhtiö jatkaa voiton keruuta,  

ei tihutöistään kanna vastuuta.
On totuus eläinkunnan eroista:
ihminen kaikkein julmin pedoista.

II

Silmäilee työmies hakattavaa alaa:
urakkaa riittää vielä helvetisti.
No ohhoh, mikäs tuolla vilisti?
Liitäen kurre pesällensä palaa.

Mies tiedon mielihyvin kyllä salaa:
kun koneen osti, vyötään kiristi,
viimeiset sentit investointiin pisti
- ei lainaa maksa, jos vain puita halaa!

Sylkäisee maahan, sotkee mandalaa:
sen piirsi heppu, joka hankalaa
esitti, mikä lienee, partanisti!

Sanoi palvovansa metsän jumalaa.
Vaan vakaumustaan turhaan julisti
- Palkkapussiinsa uskoo realisti.

I 

Vapisee suuri kuusikin kuin jyvä,
kun uljaat pylväät metsän temppelin
leimataan merkein tuhon enkelin.
On tienoon rauha pian särkyvä

ja ohjat ottaa terä välkkyvä.
Vaan poistaa metsäkoneen metelin
mielestään valikoiva kuuloelin
- tärkeintä ihmiselle oma hyvä.

Häviää luontoäiti tämän pelin,
pettymystään peittää, kääntyy selin.
Mielen valtaa alakulo, syvä:

musertaa kaiken kauniin saakelin
ihmisapina! – Pian väistyvä
jo luomakunta, vainoon väsyvä.