runoruuna

II

Saa kansa turhaan lypsää totuutta:
ei vasemmiston valju poskipuna
tarjoa minkäänlaista tuoreutta;
ja porvareiden pikku vaalijuna

taas samaa Brio-rataa lonksuttaa.
Siis vaikeaa on taide satiirin:
ei ole mitään mistä kirjoittaa.
Onneksi vaalilauseet tyhjätkin,

iloa hieman tuovat taistoon
hiljaiseen. Vaan ankeaa on kovin:
useimmat tyytyy pelkkään vanhan toistoon,
kun peritty on fraasit oman hovin.

          Ihmiset menee retkuun ikiaikaiseen:
          eduskunta vaihtuu – aivan samanlaiseen.

I 

Ilmassa kevään taikaa? – Sata uutta
ystävää kerjää huomiotani.
Toiveikkaat ilmeet toveruutta
julistaa – odottaen tuomiotani.

On julmaa ketään äänestää: kuin
yhdelle lapsijoukosta vain lelun antaisi
- saadakseen äänen kertoo hymysuin
jokainen, miten maailmaa parantaisi.

Onneksi vaaliystävyys on epäaitoa.
Se lupaa iäisyyden – ainakin vuosia -
vain vaalipäivään saakka riittää intoa.
Ei soimaa omatunto – saa siis suosia.

          Vaan usko ehdokkaisiin ei ole vankka,
          – saattaa valintani olla pelkkä ankka.

VII

On ruunan teksti liian hengellinen.
Siis liian? – Saa hyvän tarjouksen:
haluaa Nuorten Heppain Kristillinen
Yhdistys julkaisuunsa tuotoksen.

Ylistää rakkautta puheet puutarhasta;
Laulujen Laulun lähes veroinen
on pollen hymni. Vaan ei varasta
- uudistaa, on nykyaikainen:

“Oi, tule poni, juureksia tonkimaan;
syö perunoita, ahmi porkkanaa!”
Runoa ruunan vihdoin luetaan
hartain silmin, kuin pyhää sanaa.

          Harmi vain, kun puuttuu vakaumus:
          – Sivullinen olo, lausuu Camus.

VI

Ei talliponi sano ”Ei” – väittää
otsikko tekstin iloluontoisen;
sen toiveikkaana ruuna lähettää
luo toimittajan lämminverisen.

On vastaanotto suuri pettymys:
ei huoli Lehtitalon Iso-Koni
tarinaa – syy on tyylikysymys.
”Vie runollisuus kaiken intoni,

ja liian vähän lihan lätinää
sisältää kohtaus talliponien:
vain täynnä turhaa sanahelinää,
ja puoliakaan ymmärrä mä en.”

          Ei matalalle ruuna yllä ,
          – helposti taide sujuu kyllä.

V

Viihteelle ruuna sieluaan ei myy
vaan poetiikan keinot tarkoin käyttää.
Ei erotiikka ole mikään syy
helpoimman kautta asioita näyttää.

Kun runosuoni versoo pahan kukkaa,
ei sanavalinta saa olla luokaton:
on banaalia ”työntää patukkaa”,
siis ilmauksena ”ilovarsi” on.

Runoksi taipuu proosan kieli:
kauniisti sävel sointuu kahden
vartalon – herkemmin runon mieli
ymmärtää leikkisyyttä rakkauden.

          Rytmiä jambin ruunan runo soi,
          - alkavat vuorosanat ”aah” ja ”oi”.

IV

Ei ruunan rahat riitä luomukauraan,
ja alkaa kynäniekkaa houkuttaa:
jos vaihtaisikin kaupalliseen uraan.
On taide niukkaa, köyhyys kiukuttaa.

Niin ostaa kioskista ”klassikon”,
häpeillen: Jolly Jumper –lehden.
Kannessa nuori tamma, estoton,
pakarat näyttää, kiusaa tehden.

Työpöydän ylle kuvan ripustaa:
se olkoon ruunan Betlehemin tähti;
enkeli, joka inspiroi, opastaa
- eroottista novellia kohti.

          Kai apuraha itse ansaittu
          on parempi kuin muilta aneltu?